lauantai 1. huhtikuuta 2017

Pasharaakakakku (maidoton, munaton, gluteeniton, viljaton, vegaaninen, sokeriton, vhh)


Blogi on ollut pienellä tauolla päivitysten suhteen, koska valmistaudumme tulevaisuuteen ;) Pääsiäinen on kuitenkin täydellinen hetki polkaista päivitykset taas käyntiin. Sen kunniaksi valmistin pääsiäiseen täydellisesti sopivan pasharaakakakun, maidottomana tietenkin! Tässä kakussa ei myöskään ole kananmunia, viljaa, lisättyä sokeria ja se sopii täydellisesti paleoon ja vegaaniseen ruokavalioon. Kakku on myös varsin vähähiilihydraattinen verrattuna moneen muuhun raakakakkuun.
Perinteiseen pashaan tulee kermaa, rahkaa, munia, voita ja sokeria. Tässä versiossa ei ole mitään niistä, mutta kaloreita tästäkään versiosta ei puutu. Kermainen täyte on valmistettu kookoskermasta, jota saa ainakin Prismasta 400g tölkeissä varsin huokeaan hintaan. Kermana voi myös käyttää kookosmaitopurkin päältä kaavittua paksua massaa, mutta olen kokenut tölkeissä valmiina myytävän kookoskerman helpommaksi ja edullisemmaksi vaihtoehdoksi.

Pohja on valmistettu raakakakkupohjien tapaan pähkinöistä ja kuivahedelmistä, tällä kertaa saksanpähkinöistä sekä aprikooseista ja taateleista. Aprikoosit sopivatkin tähän kakkuun todella hyvin. Saksanpähkinöiden tilalla voi käyttää hyvin myös esimerkiksi manteleita tai jos pähkinät ja mantelit eivät sopi, kokeile auringonkukansiemeniä.
Täyte sisältää pashan tapaan sitrushedelmien, tässä tapauksessa appelsiinin ja sitruunan makua. Rusinoitakaan ei ole unohdettu, mutta jos et pidä niistä, voit jättää ne pois. Makeutus on hoidettu tällä kertaa steviajauheella. Laitoin sitä 0,75tl ja testimaistelijoiden arviot olivat hyvin erilaiset. Toisten mielestä täyte oli hieman turhan kirpeää ja toisten mielestä juuri sopivaa. Kirjasin siten reseptiin määräksi teelusikallisen, mutta maistele seosta ja makeuta makusi mukaan. Stevian tilalla voit käyttää myös mitä tahansa kuivaa makeutta antavaa ainetta.

Täytteen kanssa kävi pieni moka, sillä se jäi aavistuksen pehmeäksi. Kakku kyllä pysyy hyvin kasassa, mutta kauniita viipaleita siitä ei saa leikattua. Täyte on siten pashamaisen pehmeää. Jos haluat täytteestä jämäkämpää, lisää siihen 1-2dl kookosöljyä tai raakakaakaovoita. Raakakaakaovoi antaa täytteelle samalla rommimaisen aromin. Voit myös käyttää edellisten yhdistelmää.
Hetkinen, kuinka tuo pashan rahkamaisen hapan maku, mihin se jäi? Älä huoli, se ei ole jäänyt mihinkään. Sitä varten kakkuun lisättiin aimo annos rahkalle kirpeän maun antavia maitohappobakteereja hapankaalin muodossa. Tässä kohtaa herkimmät sulkevat koneen ja juoksevat kirkuen kohti vessanpönttöä, mutta takaan, että kukaan ei ikimaailmassa tietäisi kakussa olevan hapankaalia, ellet sitä itse paljasta heille. Tärkeintä on hienontaa täyte täysin sileäksi, sillä hapankaalin ystävänä en kuitenkaan usko erillisten kaalinsuikaleiden olevan kovin kivoja kakussa. Toinen erityisen tärkeä vinkki on käyttää tavallista hapankaalia, jota myydään kylmähyllyssä ja jossa on vain kaalia, suolaa (ja usein myös porkkanaa), älä siis sorru valkosipuliseen versioon :D Riemukasta pääsiäistä kaikille!

HELPPO JA NOPEA PASHARAAKAKAKKU
(1 halkaisijaltaan 24cm kakku)

Pohja:
5dl saksanpähkinöitä, manteleita tai auringonkukansiemeniä
2dl kuivattuja pehmeitä aprikooseja
½dl pehmeitä taateleita
½tl suolaa

Täyte:
3kpl 400g tölkkiä kookoskermaa (eli noin 12dl kookoskermaa)
4dl hapankaalia
2 (luomu) appelsiinin raastettu kuori
1 appelsiinin mehu (6rkl)
2rkl sitruunamehua
noin 1tl steviajauhetta (lue johdantoteksti!)
(1-2dl kookosöljyä tai raakakaakaovoita sulatettuna)
1½dl tai maun mukaan rusinoita silputtuna veitsellä pienemmäksi
Laita pohjan aineet tehokkaaseen, sekoitinkapulalla varustettuun blenderiin tai monitoimikoneeseen ja hienonna kunnes seoksesta muodostuu yhtenäinen massa. Pähkinät, mantelit tai siemenet saavat jäädä hieman karkeaksi. Painele taikina halkaisijaltaan 24cm irtopohjavuoan pohjalle. Tarvittaessa voit käyttää painelussa apuna kookosjauhoja, mikäli taikina tuntuu takertuvan liikaa sormiin.
Valmista täyte laittamalla kaikki aineet rusinoita ja öljyä lukuun ottamatta blenderiin tai monitoimikoneeseen ja hienonna kunnes hapankaali on täysin hienontunut. Seos saattaa tässä vaiheessa hieman juoksettua, mutta siitä ei kannata välittää. Mikäli haluat täytteestä kiinteämmän lisää lopuksi sulatettu rasva ja sekoita täyte sekaisin. Kaada seos pohjan päälle ja siirrä se jääkaappiin. Kun seos hieman kiinteytyy (mutta on vielä vetelää), sekoita rusinat joukkoon. Liian vetelään täytteeseen sekoitettaessa rusinat painuvat helposti pohjalle, joten tämä kikka auttaa asiaa. Osan rusinoista voit ripotella pinnalle, jolloin ne toimivat samalla koristeena.
Anna kakun hyytyä vähintään 4 tuntia jääkaapissa. Kakun voi myös pakastaa.


maanantai 6. helmikuuta 2017

Kinuskiset puolukka-pakurivälipalapatukat (viljaton, gluteeniton, sokeriton, munaton)

(Tämä postaus on tehty yhteistyössä Polat Nutritionin kanssa)

Näin vuoden alussa moni on todennäköisesti tehnyt jos jonkinmoisia lupauksia kuluvalle vuodelle. Lähipiirissäni nuo lupaukset liittyvät useimmiten terveellisempään elämään. Joku vähentää sokerin käyttöä, toinen taas lisää kasviksia ruokavalioonsa ja kolmas aloittaa liikuntaharrastuksen. Itse lupasin olla lupaamatta yhtään mitään!
Lupauksettomasta vuodesta huolimatta on kuitenkin hyvä harrastaa sopivasti liikuntaa, pitää silmällä sokerimääriä ja syödä reilusti ja monipuolisesti kasviksia. Toisinaan kuitenkin tekee mieli jotain herkullista tai kaipaa jotain terveellisempää ja helposti saatavilla olevaa välipalaa. Sitä ajatellen laadin yhteistyössä Polar Nutritionin kanssa kinuskiset puolukalla ja pakurilla maustetut proteiinivälipalapatukat.
Polar Nutrition on pakuriuutetta valmistava kolmen lapsuudenystävän Esko Koivulan, Toni Veteläisen ja Tommi Paloniemen perustama kuusamolainen perheyritys. Haave yrityksen perustamisesta oli kytenyt ystävysten mielessä aina. Luonto on myös aina ollut heidän sydäntään lähellä ja isovanhemmiltaan he ovat oppineet perimätietona keinoja hoitaa itseään luontaisin keinoin.  Tommin isoisä luotti pakurin voimaan, joten täysin puhdas pakuriuutejauhe tuntui luontevalta kehitettävältä tuotteelta sen puuttuessa Suomen markkinoilta ja kaverusten huomattua itse sen terveysvaikutukset sitä kokeiltuaan. Siten syntyi Polar Nutrition, jossa työskentelee ihmisiä jopa kolmessa sukupolvessa.
Pakurikääpä on pohjoisten alueiden lehtipuihin tarttuva lahottajasieni, jolloin puun puolustusreaktiona syntyy puun ulkopuolelle näkyvä pakuri. Tästä osasta valmistetaan nautittavaksi tarkoitettuja pakurituotteita. Pakuri tunnetaan sen terveysvaikutuksista. Sen antioksidanttimäärää kuvaava ORAC-luku on korkeampi kuin millään muulla tunnetulla ruoka-aineella (keskimäärin noin 52000). Sen on myös todettu hillitsevän tulehduksia, parantavan vastustuskykyä ja alentavan verenpainetta. Se sisältää betuliinia, joka ehkäisee syöpäsolujen kasvua ja alentaa kolesterolia ja lisäksi se sisältää runsaasti vitamiineja ja kivennäisaineita.

Polar Nutritionin pakuriuutetta voidaan käyttää suoraan purkista sellaisenaan ja se sisältää vain 100 % kehoon liukenevia ainesosia. Se sekoittuu helposti niin kuumaan kuin kylmään nesteeseen ja soveltuu erinomaisesti myös leivontaan. Polar Nutritionin pakuriuute eroaa muista markkinoilla olevista pakuriuutteista siten, että se sisältää pelkästään pakuria eli on täysin lisäaineeton. Se on valmistettu ilman alkoholia, joten soveltuu hyvin myös lapsille. Erityisen huomionarvoista on Polar Nutritionin pakuriuutteen ORAC-luku, joka on huikeat 146300 eli lähes kolme kertaa suurempi kuin keskiarvo. Pakuriuutteen huikean laadun huomaa myös maussa, sillä mausta puuttuu sienimäinen vivahde. Sitä vastoin maku on puhdas ja maistuu selvästi salmiakille. Tässä onkin hyvä vinkki niille, jotka rakastavat salmiakkia, mutta välttävät sitä esimerkiksi korkean verenpaineen takia. Polar Nutritionin pakuriuutteella on myös pitkä säilyvyys, peräti kolme vuotta. Koska tuote on 100 % tiivistä pakuria, sen käyttömääräksi vuorokautta kohti riittää puolikas teelusikka saadakseen siitä parhaan mahdollisen hyödyn irti. Tosin on pakko myöntää, että kyllähän tuota söisi suoraan purkista enemmänkin, sillä salmiakista pitävänä maku oli minulle erityisen mieluisa! Polar Nutritionin pakuriuutejauhetta myyvät luontaistuotekaupat ja muun muassa Punnitse ja Säästä sekä Ruohonjuuri. Tarkemmat tiedot jälleenmyyjistä löydät Polar Nutritionin sivuilta.

Salmiakista se siis lähti, nimittäin proteiinipitoisten välipalapatukoiden maun kehittely. Halusin tuoda patukoihin jotain suomalaisuutta henkivää ja valitsin salmiakille makupariksi puolukan. Makeutuksen halusin hoitaa käyttäen mahdollisimman helposti saatavilla olevia raaka-aineita ja päädyin kuivattuihin pehmeisiin taateleihin. Niitä kun saattaa olla vielä joulun jäljiltä kaapissakin. Proteiinina käytin maustamatonta heraproteiinia, jossa on maitomainen ja siten aavistuksen kinuskinen maku. Se tekee myös koostumuksesta sitkeämmän, joten ajatus kinuskin, puolukan ja lakritsin yhdistelmästä tuntui täydelliseltä. Pelkällä taatelilla patukoista tulee kovin makeita, mutta puolukan kirpeys taittaa sitä kivasti. Toisena proteiinilisänä ja terveellisiä rasvoja tuomaan käytin cashewpähkinöitä. Koska halusin patukoihin myös reilusti kuitua, sidoin seoksen taikinaksi käyttäen sekä psylliumia, että kookosjauhoja, joista jälkimmäinen tuo myös oman makeutensa patukoihin.

Patukat valmistuvat helposti ja nopeasti ilman uunia tai ylipäätänsä kuumentamista käyttäen blenderiä tai monitoimikonetta. Raaka-aineiden korvattavuudesta sen verran, että cashewpähkinät voi korvata millä tahansa muilla pähkinöillä, siemenillä tai manteleilla. Maku saattaa kuitenkin hieman muuttua, koska noissa kaikissa on oma makunsa. Pähkinäallergisille suosittelen erityisesti kuivalla pannulla paahdettuja auringonkukansiemeniä, sillä paahtamattomissa on mielestäni hieman tympeä maku, joka muuttuu pähkinäiseksi paahdettaessa.
Maitoa välttelevät voivat korvata heraproteiinin esimerkiksi vaniljalla maustetulla riisi- tai herneproteiinilla. Tällöin pitää kuitenkin huomioida, että niiden koostumus on aivan toisenlainen kuin heraproteiinin. Edelliset ovat ”jauhoisia” ja imevät reilusti nestettä, kun taas heraproteiinia saa lykättyä nesteen joukkoon vaikka kuinka paljon ja lopputulos on tahmean sitkeä. Siten riisi- ja herneproteiinia kannattaa laittaa vähemmän kuin heraproteiinia ja samalla vähentää kookosjauhon ja psylliumin määrää.

Alkuun ajattelin, että pitäisin patukat vieläkin suomalaisempina käyttäen kookosjauhojen tilalla gluteenitonta kaurajauhoa. Lopulta päätin kuitenkin tehdä patukoista viljattomia, mutta halutessasi voit korvata kookosjauhot kauralla. Kaurajauhoja tarvitaan kuitenkin hieman enemmän, sillä kookosjauhot imevät nestettä itseensä enemmän. Kookosjauhot ovat myös luontaisesti hieman makeita, toisin kuin kaurajauho, joten lisää halutessasi taateleiden määrää. Kuten huomaat taikinaa voi muutella monella tapaa tarpeen mukaan. Jos patukat tuntuvat sellaisenaan turhan arkisilta ja haluat patukoista juhlavampia, voit koristella ne esimerkiksi valuttamalla niiden pinnalle sulatettua kookosmassaa (tunnetaan myös nimillä kookossose, kookosmanna ja kookosvoi) tai esimerkiksi raakavalkosuklaata.
Ilman kuorrutusta yhden patukan energiasisältö alla olevan reseptin mukaan valmistettuna on seuraava: 138kcal, 13,5g hiilihydraatteja, 10g proteiinia, 3,5g rasvaa, 7,5g kuitua.
KINUSKISET PUOLUKKA-PAKURIVÄLIPALAPATUKAT
(12kpl)
3dl kokonaisia puolukoita (1½dl puolukkasurvosta)
200g kuivattuja pehmeitä kivettömiä taateleita
1dl cashewpähkinöitä (suolaamaton & paahtamaton)
1dl makeuttamatonta mantelimaitoa, cashewmaitoa tai vettä
1½rkl Polar Nutritionin pakuriuutetta
½tl suolaa
0,25-½tl vaniljajauhetta
3dl maustamatonta heraproteiinia
½dl psylliumjauhetta (käytin Finaxin psylliumia, joka on puolikarkeaa)
noin 1½dl kookosjauhoja

Koristeluun:
40-50g kookosmassaa tai raakavalkosuklaata
Laita puolukat, taatelit, cashewpähkinät, neste, pakuriuute, suola ja vanilja tehosekoittimeen tai monitoimikoneeseen ja hienonna seos sileäksi. Kaada seos kulhoon ja lisää joukkoon heraproteiini ja sekoita. Lisää sitten psylliumjauhe ja sekoita. Lisää lopuksi joukkoon kookosjauhoja sen verran, että seos on kuin taikinaa ja muovailtavissa. Muotoile taikinasta noin vajaa 1cm paksuinen levy. Itse koen helpoimmaksi laittaa taikina pakastuspussiin ja painella taikinasta sen jälkeen levy, jolloin pussin reunat auttavat kuin itsestään muotoilemaan taikinasta säntillisen suorakulmion. Siirrä levy kylmään muutamaksi tunniksi (tai yön yli), jolloin siitä tulee hieman jämäkämpi. Leikkaa levy terävällä veitsellä 12 patukaksi tai haluamasi kokoisiksi paloiksi ja koristele halutessasi sulatetulla kookosmassalla tai raakavalkosuklaalla. Patukat säilyvät jääkaapissa 4-5 päivää. Ylimääräiset patukat kannattaa kääriä yksittäin leivinpaperiin ja pakastaa pakastusrasiassa, jolloin yksittäisen patukan ottaminen pakastimesta ja helppoa.


sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Vegaaniset suklaa-nougatpatukat (maidoton, munaton, gluteeniton, viljaton, vegaaninen)


Huom! Varoitus! Vaatii lämpömittarin!
Olen blogissani tehnyt aiemmin Milky Way -patukoita ja koska jossain vaiheessa innostuin kokeilemaan kikherneiden säilöntälientä munanvalkuaisen korvikkeena, päätin väkertää kyseisistä patukoista myös vegaanisen version. Valkuaisen korvasin siten kikherneliemellä ja erytritolin ja hunajan tilalle kokeilin tällä kertaa ruokosokeria ja vaahterasiirappia. Homma sujui kohtuullisen hyvin, tosin muutama kompastuskivi matkanvarrelle sattui. Kuuman sokeriliemen lisäyksen jälkeen vaahdosta ei tullutkaan aivan yhtä kuohkeaa kuin ensimmäisellä kerralla. Levy myös kesti kuivua paljon pidempään, lopulta melkein kolme päivää. Tosin minun piti kuorruttaa patukat jo toisena päivänä, mutta olin laittanut nougatlevyn kuivumaan ulosvedettävälle leikkuulaudalle, jonka olin tietenkin laittanut kiinni ja niin siinä kävi, että parin päivän päästä havahduin yhtäkkiä, että olin unohtanut koko levyn :D. Hyvin oli nougatista tullut sitkeää, tosin se oli tarttunut leivinpaperiin todella lahjakkaasti ja jouduin pistämään levyn pakkaseen, jotta se olisi helpompi irrottaa, koostumus oli muutenkin tahmaisempi ja sitkeämpi kuin hunajaversiossa. Suosittelen siten öljyämään leivinpaperin, ennen kuin kaadat nougatin sille. Tein levystä myös turhan ohuen ja päädyin taittamaan sen kaksin kerroin ennen suklaalla kuorruttamista. Kaiken vaivan jälkeen patukoista tuli kuin tulikin syötäviä. Todella herkullisia, muttei aivan heikkohermoisimmille! :D


VEGAANISET SUKLAA-NOUGATPATUKAT
1dl kikherneiden säilöntälientä
1,25dl ruoko- tai kookossokeria
5rkl vaahterasiirappia
2rkl vettä
½tl suolaa
(paahdettuja auringonkukansiemeniä murskattuna, jos haluat sattumia, minusta ne sopi tähän)
Laita sokeri, siirappi ja vesi kattilaan. Kuumanna kiehuvaksi ja keitä kunnes lämpömittari näyttää 150C. Sillä välin vatkaa kikherneliemi ja suola kuohkeaksi, kovaksi valkoiseksi vaahdoksi (kuin tekisit marenkeja). Kaada sitten kuuma sokeriliemi kikhernevaahdon joukkoon samalla vatkaten ja vatkaa kunnes seos on jäähtynyt (vatkasin kylmävesihauteessa). Kääntele lopuksi joukkoon auringonkukansiemenet tai muut haluamasi sattumat, jos niitä haluat käyttää ja kaada seos öljytylle leivinpaperille haluamasi kokoiseksi levyksi. Anna kuivua 1-3 vuorokautta huoneenlämmössä ja kuorruta levy halutessasi maidottomalla suklaalla. Vinkkejä voit katsoa Milky Way -patukoiden postauksesta. Leikkaa haluamasi kokoisiksi paloiksi ja säilytä jääkaapissa tai pakastimessa.







perjantai 20. tammikuuta 2017

Vegaaniset kevyet browniet (munaton, maidoton, gluteeniton, viljaton, sokeriton, vegaaninen, vhh, proteiinipitoinen, ei pähkinää eikä mantelia)

Monet reseptit voi kääntää ympäri ja uusia vaikka kuinka moneen kertaan jo pelkästään makuprofiilia muuttamalla. Lisäksi reseptien koostumusta voi muuttaa ja tehdä niistä esimerkiksi gluteenittomia, maidottomia, munattomia, sokerittomia, vähähiilihydraattisia, vegaanista, rasvattomasta, kevyitä....ja valitettavasti välillä tulee myös kuivia ja mauttomia, kun tarpeeksi soveltaa 😂. 

Vaan ei tällä kertaa, vaikka nämä browniet ovatkin viljattomia, gluteenittomia, munattomia, maidottomia, sokerittomia ja vegaanisia sekä kaiken lisäksi kevyitä! Ne ovat myös proteiinipitoisia tofun ansiosta. Reseptin näihin keventäjällekin sopiviin herkkupaloihin löydät Kohokohdasta. Jos et voi tai halua käyttää tofua löytyy blogista (kananmunaa sisältävä) resepti maailman kevyimmät browniet,jotka eivät sisällä tofua 😊.




maanantai 16. tammikuuta 2017

Kahden raaka-aineen kaurakeksit (gluteeniton, munaton, maidoton, vegaaninen)


Olen viime aikoina törmännyt useasti tähän kahden raaka-aineen keksireseptiin, joten minulla ei kai ollut muuta mahdollisuutta, kuin kokeilla sitä. Taikinan valmistus ei voisi olla enää yhtään helpompaa. Banaanit muussataan ja sekaan lisätään kaurahiutaleita. Lisäsin vielä ripauksen suolaa korostamaan makuja. Taikinasta otetaan isoja nokareita, jotka muotoillaan kekseiksi, sillä taikina ei leviä uunissa. Lopputuloksena on pehmeitä banaanille ja kauralle maistuvia pikkuleipiä. Ihan kivoja ja erittäin helppoja ja nopeita valmistaa, sopivat hyvin esimerkiksi aamupalalle. Jos pidät rapeammista ja makeammista kekseistä, voit lisätä taikinaan esimerkiksi kookossokeria.


KAHDEN RAAKA-AINEEN GLUTEENITTOMAT BANAANI-KAURAKEKSIT
(noin 10kpl)
2 erittäin kypsää banaania
2dl gluteenittomia kaurahiutaleita
hyppysellinen suolaa
Hienonna banaanit soseeksi esimerkiksi haarukalla ja sekoita joukkoon kaurahiutaleet ja suola. Ota taikinasta leivinpaperoidulle pellille nokareita ja levitä ne esimerkiksi lusikan avulla litteiksi kekseiksi. Paista uunissa 175C noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä.