Sivut

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Lohisaltimbocca (viljaton, gluteeniton, munaton, maidoton, vhh, paleo)


Saltimbocca on italialainen ruoka, jossa vasikanpihvin päälle on laitettu tuoretta salviaa ja se on peitetty kinkku siivulla. Pihvit paistetaan ja lopuksi kypsennetään loppuun yhdessä pannulle lorautetun valkoviinin kanssa. Variaatioita tästä klassikko ruoasta on useita ja päätinkin tällä kertaa valmistaa lohta vähän samalla periaatteella. Yrtiksi vaihdoin tuoreen basilikan, jonka ajattelin sopivan hyvin italialaisen ilmakuivatun kinkun eli prosciutton ja lohen kanssa. Paistoin lohet pannun sijasta uunissa ja valkoviinin skippasin. Tämä ruoka sopii erinomaisesti esimerkiksi illallisvieraille tarjottavaksi, sillä se on samalla sekä juhlava, että todella helppo ja nopea valmistaa!


LOHISALTIMBOCCA
150g painoinen pala ruodotonta lohifileetä / ruokailija
mustapippuria maun mukaan
tuoretta basilikaa (tai muuta haluamaasi tuoreyrttiä)
1 ilmakuivattu kinkku siivu / lohipala
Mausta lohipalat maun mukaan suolalla ja pippurilla. Huomioi kuitenkin, että kinkku on todella suolaista. Aseta maustettujen lohipalojen päälle tuoretta basilikaa ja kiedo palat kinkkuun siten, että basilika jää sen alle kokonaan (muuten se kuivuu uunissa). Paista lohta 175C uunissa noin 15 minuuttia. Tarjoile kuumana.








2 kommenttia:

  1. Onpas hauska idea! Saltimboccaa on tullut tehtyä erilaisina versioina, mutta tällaistapa ei ole tullut keksittyä.

    VastaaPoista