Sivut

perjantai 4. maaliskuuta 2016

Avokado-suklaavanukaskakku (gluteeniton, viljaton, sokeriton, maidoton, vähähiilihydraattinen, paleo)


Avokadosta sanotaan, ettei se kestä kuumennusta ja että siitä tulee pahan makuista, jos sen kuumentaa. Koska kuitenkin avokadon puolikkaissa kypsennetyt kananmunat ovat kovin suosittuja ja olen itsekin kuumentanut avokadoa melko hyvällä menestyksellä (inhoan kuumennetun avokadon makua, pitää keksiä keino peittää maku, muuten ei uppoa), sain taas idean erittäin helppoon ja nopeaan avokado-suklaakakkuun. Taikina valmistuu tehosekoittimessa ja lopputuloksena on kakku, jonka rakenne on kuin kiinteää vanukasta, oikeastaan paistettu suklaavanukasta. Tosin taikina muistutti ja maistukin aivan suklaavanukkaalta.

Kakku oli inspiraation tulos toiveesta, jossa pyydettiin kakkua ilman erytritolia, sokereita, kookosta ja viljaa. Käytin makeutuksena kuivattuja luumuja ja vaniljasteviaa. Ei ehkä se ihan kaikkein vähähiilihydraattisin vaihtoehto, mutta tuosta kakusta riittää noin kuudelle (isoa annos) ja ainut hiilihydraatin lähde kakussa on luumut ja kaakao. Koko kakussa on siten hiilihydraatteja Finelin mukaan 40 ja annosta kohden noin 6,5. Ei mielestäni kuitenkaan lainkaan paha. Tosin luumupaketin kyljessä olevan tiedon mukaan laskettuna hiilareita annosta kohti tulee 10. En tiedä mistä ero ja kumpi oikeassa. Onko pussin kyljessä olevassa luvussa kenties laskettu mukaan kuidut, joita eivät imeydy?

Käyttämäni vuoka oli hieman iso, joten kakusta tuli todella ohut (ei minulla ole sellaisia pieniä vuokia!), mutta jos tahdot kakusta paksumman, niin tee taikina kaksinkertaisena tai käytä noin 15cm vuokaa!
ÄÄRETTÖMÄN HELPPO JA NOPEA JAUHOTON AVOKADO-SUKLAAVANUKASKAKKU
3 pienehköä avokadoa (verkkopusseissa olevia isompia yksilöitä)
100g kuivattuja pehmeitä luumuja
4 isoa munaa
1dl haluamaasi kasvimaitoa (käytin cashewmaitoa, mutta kaikki käy)
50 tippaa vaniljasteviaa
0,25tl suolaa
4rkl kaakaojauhetta
3rkl voita, kookosöljyä tai maidotonta margariinia sulatettuna
Halkaise avokadot ja koverra hedelmä lihat kuoristaan. Laita ne ja kaikki muut aineet tehosekoittimeen ja hienonna aineet sileäksi seokseksi. Leivinpaperoi noin 21cm (tai pienempi) irtopohjavuoka ja kaada taikina vuokaan. Paista uunissa 175C noin 25-30 minuuttia. Anna kakun jäähtyä ja tarjoile haluamallasi tavalla.




9 kommenttia:

  1. Nam.Tämä tulee heti kokeiluun kun aineet on kotona.
    Kiitos ihanasta ohjeesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kiitos! Toivottavasti pidät! Itse en voi sietää kuumennetun avokadon makua hiukkaakaan, maistuu mielestäni tosi pahalle, mutta tässä kakussa tuo maku peittyy lähes kokonaan kaakaon ansiosta! Halutessaan voi sekaan laittaa vielä vaikka hieman pikakahvijauhetta. Monet pitää todella paljon niistä avokadossa kypsennetyistä munista ja mun mielestä ne on jotain aivan kammottavaa, enkä ole mielestäni edes nirso! Sun olis pitänyt nähdä mun työkaverin ilme, kun pyysin avaamaan mulle smoothiepurkin joka oli jumittunut kiinni enkä saanut itse kantta auki. Väriltään niin myrkyn vihreää kuin vain olla jo voi mutta maku oli ihan kuin olisi rahkapullaa syönyt :D Juju onkin siinä, että tee siitä mahdollisimman pahan näköistä, niin voit olla varma, ettei sun eväitä syö kukaan muu :D

      Poista
  2. Loistava ohje korvasin kuitenkin luumut taateleilla ja jätin steviatipat pois. kiitos :)

    VastaaPoista
  3. Tämä oli hyvää (varsinkin kylmänä :D), kiitos reseptistä! Korvasin munat 200 g:lla soseutettua pehmeää tofua ja hyvää tuli niinkin. Kiva idea nuo kuivaluumut makeutuksena, normaalisti olen käyttänyt taateleita, mutta luumuilla kakusta ei tullut niin äkkimakea. Varmasti teen tätä vastakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon tofuvinkistä, pitää kokeilla joskus itsekin! :)

      Poista
  4. Onko kaakaojauhe sitä normaalia tummaa vai raakakaakaojauhetta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi käyttää kumpaa haluaa. Itse käytin paahdettua kaakaojauhetta.

      Poista
    2. Voi käyttää kumpaa haluaa. Itse käytin paahdettua kaakaojauhetta.

      Poista