Sivut

maanantai 14. joulukuuta 2015

Luumulla täytetyt piparkakkutaskut (gluteeniton, viljaton, maidoton, munaton, paleo, vegaaninen, vähäviilihydraattinen)


Osallistuin jokin aika sitten rusinakilpailuun ja tein sitä varten gluteenittomia ja maidottomia rusinahillolla täytettyjä leivonnaisia. Koska niistä tuli niin kivoja ja hyvänmakuisia, että ajattelin tehdä samaan tapaan joulunaikaan sopivia luumuhillolla täytettyjä piparkakkutaskuja.
Halusin kuoritaikinasta tulevan pehmeähkön, joten käytin taikinaan normaalia reilummin maitoa, sekä jonkin verran psylliumia. Siinä onnistuinkin, ehkä vähän turhankin hyvin, sillä alkuun tuntui, että taikina jäi jopa liian pehmeäksi, vähän kuin taikinaa, mutta se oli kuitenkin kypsää. Onkohan kukaan muu vielä onnistunut kehittelemään kypsää raakaa piparkakkutaikinaa?

Alkuun olin sitä mieltä, että ei blogiin, mutta kehityskelpoinen, maku kun oli hyvä. Yön yli puisella laudalla oltuaan keksit olivat kuitenkin kuivahtaneet ja kovettuneet sen verran, että kuori oli napakampi, muttei kuitenkaan kova ja rapea kuten perinteiset piparkakut. Eli juuri sellainen kuin halusinkin! Piparkakkujen taas tulee minun mielestäni olla rapeita, rasvaisia, maukkaita ja nekkumaisia. Kaupan mauttomat ja yleensä liian paksut pahvit eivät houkuta, eivät myöskään pehmeät piparkakut (piparkakkuina) lukuun ottamatta saksalaisia lebkucheneita.

 
LUUMUHILLOLLA TÄYTETYT PEHMEÄT PIPARKAKKUTASKUT
Taikina:
75g voita, kookosöljyä tai maidotonta margariinia
1,5dl erytritolia tomusokerina (Karppisokeria)
2½rkl kookospalmusiirappia tai tavallista siirappia
½tl neilikkaa
1tl pomeranssia
0,75tl inkivääriä
½tl kardemummaa
ripaus suolaa, jos rasvassa ei ole
6rkl haluamaasi kasvimaitoa
1tl etikkaa
1tl soodaa

Hillo:
100g luumuja
1-2rkl vettä
(tilkka sitruunamehua + vaniljajauhetta ripaus)
Valmista taikina laittamalla kattilaan rasva, erytritoli, siirappi, mausteet ja kasvimaito. Lämmitä seosta, kunnes seos on tasaista. Ota liedeltä ja anna jäähtyä. Lisää joukkoon etikka ja keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita taikina tasaiseksi. Laita se kelmuun käärittynä jääkaappiin jähmettymään. Taikinan voi tehdä jo edellisenä päivänä.
Valmista hillo laittamalla luumut ja pieni tilkka vettä kattilaan ja kiehauta seos kansi päällä. Anna jäähtyä kansi päällä, jotta luumut hieman pehmenevät. Jos kattilan pohjalla on runsaammin vettä, kaada osa vois ja soseuta luumut. Mausta halutessasi tilkalla sitruunamehua ja vaniljaripauksella. Soseen tulisi paksua ja tahmeaa kuin kaupan sose. Halutessasi voit korvata itse tehdyn soseen myös kaupan valmiilla.
Ota taikina jääkaapista ja kauli se muutaman millin paksuiseksi levyksi. Voit valmistaa taskut kahdella tavalla kuten kuvista näkyy. Voit leikata levystä haluamasi kokoisia paloja ja laittaa täytettä puolelle niistä nokareina ja laittaa täyttämättömän levyn päälle ja painaa reunat kiinni. Kuvissa tällä tavoin valmistetut taskut on leikattu taikinapyörällä. Toinen tapa on levittää hilloa puolelle levystä ja nostaa toinen puoli päälle ja leikata haluamasi kokoisiksi paloiksi.
Paista leivonnaisia uunissa 175C leivinpaperoidulla pellillä noin 15-20 minuuttia. Ne ovat uunista otettaessa todella pehmeitä, joten anna niiden jäähtyä täysin, mieluiten seuraavaan päivään. Kylmä nopeuttaa myös jähmettymistä. Tarjoile esimerkiksi kahvin tai teen kanssa.









2 kommenttia:

  1. Kuulostaapa hyvältä:) Jos korvaan erytolin kookossokerilla, niin paljon tulisi laittaa?

    VastaaPoista