Sivut

lauantai 14. marraskuuta 2015

Paahdetut joulumantelit (maidoton, gluteeniton, viljaton, vähäsokerinen, paleo, vähähiilihydraattinen)


Yksi parhaimmista jouluherkuista mitä tiedän, ovat tallinnalaisen Olde Hansa -ravintolan sokeripaahdetut kanelimantelit. Tosin saan niistä kroppani niin kipeäksi ja araksi, ettei juuri huvita enää niitä syödä. Syyksi epäilen sokeria. Koska haluaisin nauttia niistä silloin tällöin, piti tietenkin kehitellä oma vähäsokerisempi resepti. Tässä ohjeessa on hieman kookospalmusokeria tuomaan paahtuneen sokerin makua. Lopputulos on kuitenkin selvästi vähäsokerisempi, kuin perinteiset sokeripaahdetut mantelit.


Jos haluat, niin voit toki jättää sokerin kokonaan pois. Omasta mielestäni kookossokeri tuo kuitenkin sen tietyn joulutunnelman, jonka halusin säilyttää. Nämä mantelit ovat todella helppo ja nopea valmistaa. Pidä niitä tosin silmällä paahtumisen aikana, etteivät mantelit pala. Mausteita voit muutella oman makusi mukaan kuten haluat. Anna manteleiden jäähtyä täysin ennen tarjoilua, jolloin sokeri-mausteseos kovettuu niiden pinnalle täysin. Se vie jonkin aikaa. Jos haluat manteleihin todella paksun kuorrutekerroksen, tee valkuais-mausteseos kaksinkertaisena.
VÄHÄSOKERISEMMAT PAAHDETUT JOULUMANTELIT
2dl kuorellisia kokonaisia manteleita
1 valkuainen
4rkl erytritolia tomusokerina
25 tippaa toffeesteviaa
(1rkl kookossokeria, jos jätät pois, niin lisää hieman erytritolia ja steviaa)
reilu ½tl neilikkaa
0,25tl muskottipähkinää
ripaus suolaa
Sekoita valkuaisen joukkoon loput aineet, ensin mausteet ja lopuksi mantelit. Kaada seos leivinpaperoidulle pellille siten että mantelit ovat kiinni toisissaan, mutta yhdessä kerroksessa. Kaada kulhon pohjalle mahdollisesti jäänyt mausteseoksen loppu myös manteleiden päälle. Paahda manteleita 175 noin 10-15 minuuttia (uunin keskitaso, ettei pala), kunnes valkuaisseos näyttää kypsältä ja mantelit saaneet hieman väriä ja uunista tulee jouluinen tuoksu. Varo kuitenkin polttamasta manteleita! Ota mantelit pois uunista ja anna niiden jäähtyä täysin, jolloin valkuaisseos kovettuu manteleiden pinnalle.






2 kommenttia:

  1. Miten nämä mahtavat säilyä ? (Ellei niitä syödä...;) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei säilytys ongelmia ;) Huoneen lämmössä säilyy ja ei ainakaan viikossa menneet huonoksi :) Uskon että säilyy useamman viikon, siis jos ei syö niitä ennen :D

      Poista