Sivut

tiistai 10. marraskuuta 2015

Isänpäiväkakku (gluteeniton, viljaton, maidoton, sokeriton, vähähiilihydraattinen, paleo vaihtoehto)


Tällä kertaa esittelyssä isänpäivänä syömämme suklaamoussetäytteinen kakku. Ei mikään kauneuden perikuva, mutta hyvänmakuinen. Koristeena ollut suklaa on monestakin syystä oudonnäköinen, mutta makua se ei haitannut pätkääkään. En temperoinut suklaata, sillä en jaksa nähdä vaivaa näin kotioloissa, sillä en usko, että sille kukaan kuitenkaan osaisi antaa arvoa :) Lisäksi käytimme suklaan seassa jo muutama viikko sitten käytettyä suklaata, joka siis jäi ylimääräisenä kattilaan sulatuksen jälkeen. En kuitenkaan halua heittää sitä turhaan pois, joten saa luvan kelvata. Isäni ei muutenkaan ole mikään erityinen täytekakun ystävä ja tämä kelpasi hänelle hyvin, oli kuulemma hyvää!
Täytteenä käytin kaakao-avokadovaahtoa liivatteella hyydytettynä. Tuote täyteohjetta voi hyödyntää myös muissa kakuissa. Se on myös hyvävaihtoehto, jos pitää vähemmän makeasta ja jos taas haluaa lisää makeutta, niin seokseen voi lisätä maun mukaan jotain makeutta antavaa. Pohja oli paistamisen jälkeen ihan mehevä, mutta muutaman viikon pakkassäilytys oli sitä vähän kuivattanut, joten kostutin kumpaakin kakkukerrosta cashewmaidolla.
SUKLAATÄYTTEINEN KAKKU ISÄLLE <3

Täyte:
3 pienehköä avokadoa (niitä verkkopussissa myytäviä)
2dl haluamaasi kasvimaitoa
2rkl kaakaojauhetta
1dl kookossokeria tai erytritolia (lisää erytritoliin 10-15 tippaa toffeesteviaa)
0,25tl vaniljajauhetta tai 1tl vaniljauutetta tai -aromia
1½tl liivatejauhetta
2rkl vettä
mansikkahilloa maun mukaan
koristeluun tummaa suklaata
Valmista kakkupohja ohjeen mukaan ja halkaise kahtia. Valmista täyte. Sekoita vesi ja liivatejauhe keskenään lasissa. Jätä odottamaan. Laita loput aineet tehosekoittimeen ja hienonna tasaiseksi ja sileäksi vaahdoksi. Kuumenna liivateseos mikrossa kiehumispisteeseen ja lisää avokadoseoksen joukkoon. Sekoita tasaiseksi . Laita seos jääkaappiin kunnes se alkaa hyytymään, muttei ole kuitenkaan vielä hyytynyt.
Kokoa kakku kostuttamalla pohjia cashewmaidolla tarpeen mukaan (minä käytin 1dl). Levitä pohjalle mansikkahilloa ja sen päälle 2/3 avokado-suklaavaahdosta. Laita toinen kakkupohja päälle. Levitä loppu avokado-suklaaseos pinnalle. Halutessasi voi laittaa myös pinnalle mansikkahilloa ennen kuin laitat lopun suklaavaahdon päälle. Anna kakun hyytyä jääkaapissa vähintään 3-4 tuntia. Itse kokosin kakun pohjan kokoiseen irtopohjavuokaan.
Koristele valmis kakku suklaakuvioilla ja esimerkiksi kookosvaahdolla.




4 kommenttia:

  1. Löytyykö ohjetta kakkupohjaan, joka olisi vegaaninen, gluteeniton, viljaton ja vähäsokerinen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei löydy (vielä), mutta voin ottaa sen työn alle jossain vaiheessa :) Kääretortun olen kyllä tehnyt mainitsemillasi ehdoilla, mutten ole sitä vielä julkaissut.

      Poista
    2. Kiva kuulla! Näitä odotellessa ;)

      Poista