Sivut

lauantai 28. marraskuuta 2015

Äidin haudutettu punakaali (munaton, maidoton, viljaton, gluteeniton, vähähiilihydraattinen, paleo, vegaaninen)

 
Vietän jouluaaton aina vanhempieni luona äidin jouluherkkujen ääressä. Pöydässä on yleensä useita syöjiä ja suunnilleen kaikille on omat makumieltymyksensä. Siten äidilläni on tapana kysellä jo etukäteen, mitä kukin haluaisi syödä, jotta jokaisella olisi edes pari itselleen tärkeintä ruokaa joulupöydässä. Minun toivelista on varmasti kaikkein erikoisin, sillä laatikot eivät siihen kuulu, vaikka esimerkiksi lanttulaatikko on ihan hyvää. Syön kuitenkin mieluummin lantut ja porkkanat uunijuureksina. Kinkkua en todellakaan halua, sillä harvoin olen hyvää joulukinkkua saanut, yleensä se on kuivaa ja mautonta ja rakenteeltaan limaista. Italiansalaattia ei kiitos, ei myöskään lihapullia tai perunaa. Sille listalle kuuluvat sinappi-glögimaustettu graavikala, kalkkunaa tai broileria, mutta ei rullana tai vaihtoehtoisesti poroa, uunijuureksia, haudutettua punakaalia ja rosollia ilman maustekurkkua, silliä tai muuta erikoista. Pelkät etikkapunajuuret, porkkana ja sipuli toimivat vallan mainiosti, jopa ilman kastiketta.
Tässä on äitini valmistaman haudutetun punakaalin ohje. Mausteita ja makeutta voi säätää oman maun mukaan. Tämä versio ei ole kovin makea, mutta omaan makuuni aivan täydellinen.
ÄIDIN JOULUINEN HAUDUTETTU PUNAKAALI
½ punakaalia
400g hapankaalia
3kpl punasipulia
2dl vettä
1tl mustapippuria
1tl neilikkaa
2kpl laakerinlehteä
½dl vaahterasiirappia
2kpl hapanta omenaa
(suolaa tarvittaessa, koska hapankaalissa on suolaa)
Suikaloi punakaali ja kuori ja pilko sipulit. Pane kattilaan vesi, mausteet ja siirappi. Kiehauta seos. Lisää sekaan kaali, punasipulit ja omena ja hauduta miedolla lämmöllä kannella peitettynä, kunnes vihannekset ovat pehmenneet. Tarjoile lämpimänä muun ruoan lisukkeena.
Huom. Ellet halua laittaa hapankaalia, lisää etikkaa pari ruokalusikallista veden ja mausteiden sekaan alkuvaiheessa.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti