Sivut

torstai 10. syyskuuta 2015

Munattomat letut (viljaton, gluteeniton, munaton, maidoton, sokeriton, vegaaninen, ei pähkinää, mantelia tai kookosta)


Sain jokin aika sitten useita toiveita munattomista, maidottomista ja viljattomista letuista. Tein pari epäonnistunutta kokeilua, jonka jälkeen päädyin ihan toisenlaiseen ratkaisuun. Olin kuullut, että vegaanit valmistavat lettuja muun muassa kikherneistä. Satuin löytämään Gdanskin matkalla kikhernejauhoja hotellimme lähettyvillä olevasta pienestä erityistuotekaupasta ja ostin sellaisen tietysti heti! Kotiin palattuani päätin kokeilla lettutaikinan valmistusta kikhernejauhoista ja kasvimaidosta ja lopputulos oli menestys! Itse taikina ei ollut kovin maukasta ja herneet maistuivat taikinasta vähän turhan paljon läpi, mutta jotain maagista tapahtui pannulla. Valmiit letut olivat suorastaan maukkaita! Maku oli viljaisa, maukkaampi mielestäni kuin perinteiset letut, kuin moniviljalettuja!


MUNATTOMAT, VILJATTOMAT JA MAIDOTTOMAT LETUT
(noin 10kpl)
4dl kikhernejauhoja
8dl haluamaasi kasvimaitoa
haluamaasi makeutusta maun mukaan (käytin vaniljasteviaa)
(vaniljajauhetta maun mukaan)
suolaa maun mukaan
paistamiseen haluamaasi rasvaa
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää kasvimaito joukkoon samalla vatkaten. Sekoita taikina tasaiseksi ja mausta makusi mukaan makeuttavalla ainesosalla ja suolalla. Anna taikinan turvota hetki. Paista taikinasta ohuita lettuja paistinpannulla ja tarjoile letut lämpimänä. Taikina on hieman tavallista lettutaikinaa paksumpaa. Itse leivitin taikina pannulle ohuemmaksi silikonisen nuolijan avulla.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti