Sivut

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Sinappi-currydippikastike (sokeriton, munaton, viljaton, gluteeniton)


Isäni pitää kovasti erilaisista dipeistä ja dipattavista asioista, kuten kasviksista ja sipseistä. Hän tekee dipit aina kaupan valmispusseista eikä yleensä välitä itse tehdyistä dipeistä. Hän oli ostanut kaupasta kasan erilaisia kasviksia ja pyyntönä oli, että valmistaisin niistä äidin kanssa dippikasviksia. Ensin ajattelin tehdä dippikastikkeet itse, mutta sitten tulin toisiin ajatuksiin ja ajattelin tehdä dippikastikkeet suoraan pussista, koska isäni tykkäisi kuitenkin enemmän niistä. Äiti ehdotti, että tekisin kuitenkin yhden dippikastikkeen itse, joten valmistin sitten tämän makean sinappi-currydipin. Yllätyksekseni isäni piti siitä kaikkein eniten ja toivoi sitä seuraavana päivänä lisää joten täältä pesee!


SINAPPI-CURRYDIPPIKASTIKE ISÄLLE
2prk (400g) kermaviiliä
3rkl Dijon karkeaa sokeritonta sinappia
1rkl sokeritonta curryjauhetta
3rkl erytritolia
2-3tl sipulijauhetta
1tl Herbamarea tai muuta yrttisuolaa
10-15 tippaa steviaa
Sekoita kaikki aineet keskenään ja anna maustua vähintään 20 minuuttia. Tarjoile esimerkiksi kasvisten kanssa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti